Meidän kuluva vuotemme ei ole enää uusi, mutta se on siitä huolimatta sitäkin innostavampi. Tämä vuosi on seurakuntamme 70-vuotisjuhlavuosi. Tämä on erinomainen mahdollisuus katsoa hetken aikaa taaksepäin, samoin kuin eteenpäin. Seurakuntamme on alusta saakka tahtonut olla Jumalaa palveleva seurakunta, joka on samalla tahtonut olla ruohonjuuritasolla kiinni ihmisten elämän iloissa ja suruissa. Tätä samaa tahdomme tänä päivänäkin.

Vanhimmisto on työstänyt vuosia sitten työstänyt seurakuntamme näyn. Tämä tapahtui paljon rukouksen ja pohtimisen jälkeen. Tänä vuonna tämä sama näky on uusissa vaatteissa: ”lähellä.” Tämän juhlavuoden teemana on tiivistelmä seurakuntamme näystä: ”lähellä Jumalaa, lähellä ihmistä”. 

Uuden testamentin osoittamaa uskoa kuvaa hyvin sanapari ”lähellä Jumalaa, lähellä ihmistä”. Vaikka maailma on muuttunut kahdessa vuosituhannessa dramaattisesti, uskon sisältö ei ole muuttunut. Me saamme katsoa taaksepäin paljon kauemmas kuin meidän seurakuntamme seitsemän vuosikymmentä, aina Uuden testamentin aikaan asti. Sieltä meille avautuu sama usko, joka on polttanut seurakunnassamme sydämiä nämä vuosikymmenet: meidän tulee edelleen elää niin, että olemme lähellä Jumalaa ja samalla lähellä muita ihmisiä.

Meidän tulee olla lähellä Jumalaa. Uskonelämässä ei ole koskaan ollut kyse vain sosiaalisesta kerhosta, jossa samanmieliset kokoontuvat yhteen viettämään aikaa. Uskossa on aina ollut kyse Jumalasta, meidän ylösnousseesta Kristuksestamme, joka voitti synnin ja kuoleman vallan. Jos meidän uskonelämämme keskiöässä ei ole kuollut ja ylösnoussut Kristus, meidän tulee arvioida, millä pohjalla uskomme on. 

Meidän tulee olla lähellä ihmistä. Uskossa ei ole koskaan ollut kyse vain Jumalasta. Jeesus on kaiken keskipisteessä, mutta Jeesus itse osoitti toiminnallaan, että Hän tahtoo ojentaa kätensä ihmisten puoleen. Uuden testamentin uskoa ei kuvaa se, että piiloudutaan maailmalta tai lukkiudutaan kauas muista ihmisistä, jotta voisimme olla pelkästään Jumalan lähellä. Jumalan läsnäolo kuljettaa meidät toisten ihmisten luokse. Aivan kuten Pietarin kohdalla oli, mekään emme voi aina jäädä pelkästään Jumalan läsnäoloon ja rakentaa sinne kolmea lehtimajaa. Meidät on kyllä kutsuttu Jumalan läsnäoloon, mutta sen jälkeen ihmisten keskelle.

Jeesus kuuluttaa Uudessa testamentissa, että Jumalan valtakunta on tullut lähelle. Jumalan valtakunta murtautui ihmisten keskuuteen Jeesuksen työn kautta, ja sen jälkeen seurakunta on ollut välittämässä Jumalan valtakuntaa maan päälle. Se on läsnä jo nyt, mutta ei vielä. Jumalan valtakunta on ihmisiä varten. Siksi myös meitä on kutsuttu mukaan julistamaan ja tuomaan todeksi Jumalan valtakuntaa ihmisten parissa. 

”Lähellä” tarjoaa meille ihanteen ja tavoitteen, jota kohti voimme kulkea. Sen voi kirjoittaa vaikka postikortille ja teipata eteisen peiliin, jossa se on muistuttamassa meille siitä suunnasta, jota kohti voimme kulkea. Samalla tämä sana ”lähellä” tarjoaa meille itsellemme peilin: me voimme ajoittain tarkistaa uskoamme, olemmeko kulkemassa sen tarjoamaan suuntaan, kohti Jumalaa, kohti ihmisiä. Jos jalkamme ovat kulkemassa poispäin Jumalasta tai ne kiertävät apua tarvitsevaa lähimmäistä, tämä sana saa korjata meitä.

Ennen kaikkea ”lähellä”- sana saa rohkaista meitä. Me emme vain halua olla lähellä Jumalaa, vaan Jumala itse haluaa olla lähellä meitä. Kun me joskus väsymme ja kapinoimme, Jumala itse tahtoo olla lähellä meitä ja ojentaa kättään meidän puoleemme. Hän ei jätä läsnäoloaan piiloon, josta meidän pitää se etsiä kuin pimeässä haparoiden. Hän tahtoo itse tulla meitä lähelle. 

Viimein ”lähellä”-sana muistuttaa meitä siitä, että Jumala ei tahdo jättää meitä inhimillisestikään ajateltuna yksin. Jumala tahtoo, että me olemme osa Hänen seurakuntaansa, Hänen laumaansa, jotka saavat yhdessä taittaa matkaa. Käsinä, jalkoina ja olkapäinä toisillemme, kantaen väsyneitä, kuunnellen surullisia ja myös iloiten yhdessä toistemme kanssa.

Tuomas Harri