Syksy on aloittamisen aikaa: koulun, töiden, harrastusten. Joulun odottamisenkin ainakin joillekin. Meidän perheessämme on tullut ensimmäisen suuren irtioton aika: lapsi lähti suureen maailmaan, ottaa ensiaskeleita opinpolulla, valloittaa uusia elämänalueita. Minä, äiti, olen yhtä aikaa kauhuissani ja helpottunut, innoissani ja huolestunut. On uuden ajan alku.
Aloittamisessa on oma viehätyksensä, niin suuri, että toiset meistä ovat erikoistuneet hyviin alkuihin (minäkin olen, erityisesti käsitöiden ja liikuntaharrastusten alalla). Aloitteentekijöillä on tärkeä rooli, mutta lopettamista ja valmiiksi saamista ei sovi väheksyä. ”Olen kilpaillut hyvän kilpailun, olen juossut perille ja säilyttänyt uskoni”, Paavali kirjoittaa toisessa kirjeessään Timoteukselle (jae 7). ”Ja Jumala katsoi kaikkea tekemäänsä, ja kaikki oli hyvää”, kerrotaan jo Raamatun alkulehdillä (1. Moos. 1:31). Kirjakokoelman viimeisissä jakeissa Jumala puolestaan vakuuttaa: ”Minä olen A ja O, alku ja loppu. Sille, jolla on jano, minä annan lahjaksi vettä elämän veden lähteestä. Tämä on voittajan palkinto. Minä olen hänen Jumalansa, ja hän on minun poikani.” (Ilm. 21:6–7.) Valmiiksi saamisessa, loppuun saattamisessa, on yliluonnollista rauhaa. Kun on tehnyt kaikkensa, voi vain levätä Jumalan armossa: ”Tässä olen enkä muuta voi.”
Uuden kynnyksellä tunnen itseni aina vähän (tai aika paljonkin) levottomaksi. Tahtoisin jo tietää, mikä nurkan takana odottaa ja miten siihen voisi valmistautua. Pahinta on, jos ei tiedä tulevasta mitään. Mistä saisi aloittamiseen samanlaisen rauhan kuin lopussa usein vallitsee? Tiedämme, että hätäilemällä ja hosumalla ei saa aikaiseksi yhtään parempaa lopputulosta.
Rauhan lähde on Jumalan armon yhä syvempi ymmärtäminen. Vaikka helposti turvaudummekin omaan tekemiseemme ja tartumme tarmokkaasti tehtäväämme, todellisuudessa olemme alussa aivan yhtä paljon armon varassa kuin loppupuolella matkaammekin. ”Joka aamu on armo uus” on totuus, joka kannattelee meitä päivittäin. Jokainen aamu on uusi alku, ja Jumala antaa niitä niin monta kuin tarvitsemme. Toisessa Korinttilaiskirjeessä (6:1–2) Paavali kirjoittaa: ”– – ottakaa Jumalan armo vastaan niin, ettei se jää turhaksi! Hänhän sanoo: – – Oikealla hetkellä olen kuullut sinua, pelastuksen päivänä olen tuonut sinulle avun. Juuri nyt on oikea hetki, juuri nyt on pelastuksen päivä.”
"Alusta" aloittaminen aina uudelleen ei tarkoita sitä, että minulta otetaan pois vastuu ja saan olla kuin pieni lapsi aina uudestaan. Ei, minä jatkan kasvuani joka päivä kohti iankaikkisuutta. Mutta eilinen on mennyt ja eilisen synnit anteeksi annettu. Tuskin tuhlaajapojan isä alkoi poikansa kotiinpaluujuhlien jälkeisenä aamuna vaatia tätä tilille huonoista valinnoista. Riemu pojan takaisin saamisesta säilyi. Toisaalta paluu entiseen elämäntyyliin olisi ollut pojalta isän osoittaman armon halventamista.
Uudessa ajassa, uudessa alussa jokin on ratkaisevasti eri tavalla kuin aiemmin. Rakkaus on tullut todeksi. Armo on tullut todeksi. Niiden varassa elän.
Anna Lehtinen