Tähän aikaan vuodesta kaikkialla möyhitään, kylvetään ja kastellaan. Kuuntelin juuri autoradiosta puutarhaohjelmaa, jossa asiantuntijat puhuivat minulle vierailla sanoilla vyöhykkeistä, tuholaisista ja puolivarjoista. Ihailin, miten he pohtivat niitä samalla sujuvuudella kuin minä... niin, mitä? Ehkä pilkun paikkoja tai kappalejakoja korkeintaan.
Selväksi kävi se, että kasvi tarvitsee sopivan kasvupaikan kukoistaakseen. Ihme kyllä, tästä minulla on jopa omakohtaista kokemusta. Kotonani on surullisenkuuluisa palmu (olen kirjoittanut kyseisestä yksilöstä aiemminkin), joka sinnittelee liian vähässä valossa (edelleen, mitä kummastelen päivittäin). Olen sentään kasvattanut sen itse pienestä alusta, mutta nyt en enää pysty tarjoamaan sille riittävän hyvää kasvupaikkaa. Viherkasviparka on pienessä kodissani aina tiellä honteloine varsineen ja tarvitsee järeät tuet pysyäkseen pystyssä.
Jokainen meistä tarvitsee hyvän ja itselleen sopivan kasvupaikan. Sellaisessa on muheva maaperä, riittävästi tilaa kasvaa, sopivasti valoa ja lämpöä. Hyvässä kasvupaikassa saa vettä ja ravinteita säännöllisesti, ja siellä huolehditaan kasvua haittaavien tuholaisten torjunnasta. Hyvässä kasvupaikassa myös tukea on tarjolla, kun sitä tarvitsee. Siellä voi tuntea olevansa tarpeellinen ja iloksi toisille. Siellä saa myös kukoistaa, ilman että toiset taimet pyrkivät tukahduttamaan kasvun. Joskus voi olla tarpeen myös vaihtaa kasvupaikkaa, jos valo ei riitä, tuholaiset valtaavat alaa tai vaarana on paleltuminen.
Kasvupaikan täytyy olla myös sananmukaisesti kasvun paikka. Kasvi ei tee mitään kasvaakseen (varsinkin minun kasveiltani tämä kasvamishomma on hieman liian kateissa), mutta meille ihmisille kasvaminen on melko aktiivista toimintaa. Se on juuriston tarkastelua, rikkaruohojen nyhtämistä ja ravinteiden tankkausta. Joskus on tarpeen varjella itseään hallalta tai tuholaisilta. Olemme kuin monivuotiset kasvit: kasvamme ja puhkeamme hetkeksi kukkaan, sitten taas lepäämme hetken. Välillä kukimme pitkään, toisinaan jokin sato voi jäädä saamatta. Vaikka kuihtuisimme lähes olemattomiin, juuret pysyvät, ja niiden mukana mahdollisuus kasvaa ja kukoistaa jälleen.
Joudumme myös väistämättä kosketuksiin toisten taimien kanssa, eikä yhdessä kasvaminen ole läheskään aina kivutonta. Kuka milloinkin varjostaa toista, tökkii oksillaan tai nojautuu liiaksi kohti kasvaakseen lähes kiinni toiseen. Yksi taas kasvaa onnellisena erillään muista mutta on altis tuulenpuuskille. Ja entä jos raekuuro iskee?
Onko sinulla hyvä kasvupaikka? Saatko riittävästi elävää vettä ja Sanan ravintoa? Ovatko juuresi tukevasti maassa, Kristus-maaperässä? Kasvatko terveesti, sekä kohti taivasta että lähemmäs ympärilläsi olevia ihmisiä? Uskallatko silti seistä ja kukoistaa omana itsenäsi, Taivaan Isän upeana luomuksena, josta hän on ikuisesti iloitsee? Sinä olet varten taivasta luotu.
Anna Lehtinen