Kun keväällä kasasimme jälkikasvulle trampoliinin, saatoin vihdoin varovasti sanoa, että nyt on kevät. Kun trampoliini ei peittynytkään takatalven loskaan ja jäävuoriin, annoin itselleni vähitellen luvan uskoa, että kesä on tulossa. Varma olin asiasta siinä vaiheessa, kun ulkona alkoi olla niin kuuma, että grillatessa makkarat olisi voinut jättää pihapöydälle kypsymään. Aurinkorasvassakin piti olla kertoimena vähintään viisisataa, jotta nahka ei mennyt rullalle. Kaikki oli täydellistä.
Sitten tulivat hyttyset.
Keväässä parasta on se, että voi nauttia kesästä jo varkain, ilman hyttysiä. Mutta viimein hyttyset löysivät meidänkin takapihamme. Ne toivat myös kaverinsa mukanaan. Samoin kuin koko sukunsa ja puhelinluettelollisen muita verenimijöitä.
Tässä vaiheessa on kaksi vaihtoehtoa. Ensimmäinen on se, mikä on vaihtoehtona jo ihan siinä kohdassa, kun lämpötila kohoaa kahdenkymmenen päälle: lukkiutua sisälle, käynnistää tuulettimet, sulkea kaikki luukut ja alkaa odottaa joulua, kun lämpötilat saadaan jälleen kotoisammiksi – puhumattakaan niistä rekkakuormallisista hyttysiä, jotka saadaan hengiltä. Kunhan auringosta pääsee eroon jälleen talveksi, ei tarvitse murehtia hikoilemisesta eikä kutiavista itikanpuremista.
Toinen vaihtoehto on heittää aurinkolasit silmille ja nauttia kesästä. Uida ensin aurinkorasvassa ja sen jälkeen kylpeä hyttysmyrkyssä. Syödä vähän liikaa jäätelöä. Lätkiä hyttysiä hengiltä sitä mukaan, kun ne uskaltautuvat uhmaamaan iholla kiehuvaa karkotekemikaalicocktailia. Rötköttää rannalla hyvän kirjan kanssa tai pomppia trampoliinilla itse sen jälkeen, kun jälkikasvu ei enää jaksa.
Harva asia maailmassa pysyy sellaisenaan puhtaana. Vaikka auringonpaiste on aina yhtä hienoa, ilman lämpeneminen tuo mukanaan kotosuomalaiset verenimijäilmavoimat. Myös kristillisessä kentässä auringonpaiste vetää puoleensa auringonpalvojien lisäksi sääskiä ja muita iniseviä vampyyrejä. Ääritapauksia ja psykopaatteja, jotka ovat kiinnostuneempia vieressä istuvan auringonottajan veriryhmästä kuin taivaalla mollottavasta tulipallosta.
Seurakunnassa on reilua huomata, että hyttyset ovat eri asia kuin aurinko. Kuitenkin yhtä tärkeää on olla tarjoamatta tuulensuojia ja suolätäköitä, joissa hyttyset sikiävät ja viihtyvät. Ei ole reilua sulkea silmiään, jos taivaan peittää vanhatestamentillista heinäsirkkainvaasiota muistuttava moskiittomassa. Siksi hyvä seurakunta pitää ilman kulkemassa terveellä opilla, tarjoaa hyttysmyrkyksi läpinäkyvyyttä ja ötökkäansoiksi rehellisyyttä. Silloin on helpompaa palvoa yhdessä aurinkoa ilman, että tarvitsee kirota taivaan keltaista molluskaa kaamoksen majoille ötököiden takia. Silloin on helpompaa ottaa aurinkoa, katsella kesämaisemia ja antaa jäätelön sulaa kunnolla pinnalta ennen syömistä.
Markus Mäenpää