Joulu Betania.jpg
IMG_3787_DPP.JPG
Joulu Betania.jpg

lähellä.


SCROLL DOWN

lähellä.


TIEDOTE: Jumalanpalveluksemme sunnuntaisin klo 16 seurattavissa myös netin kautta ja Rukousillat tiistaisin klo 19 vain paikan päällä. Tervetuloa osallistumaan!

KEURUUN HELLUNTAISEURAKUNTA

Tervetuloa tilaisuuksiimme: Ti klo 19 Rukousilta, La klo 18 Nuorten Connected-ilta, Su klo 16 Jumalanpalvelus (sunnuntaina nettistriimaus seurattavissa Bitti-Betanian Youtube-kanavalla).

EhtoollisjumalanpalveluksIEn kellonaika muuttuu helmi-toukokuuN ajaksi klo 11

Syksyn aikana toteutimme seurakuntakyselyn, jossa kysyimme seurakuntalaisilta mielipidettä mm. Jumalanpalvelusten alkamisajankohtaan. Noin 60% vastanneista oli sitä mieltä, että voisimme pysyä entisessä alkamisajassa (klo 16). Noin 40% vastanneista halusi toista aikaa (klo 11 tai Ehtoollisjumalanpalvelus klo 11 ja muut klo 16).

Tämän kartoituksen pohjalta vanhimmisto teki päätöksen, että suurin osa Jumalanpalveluksista pidetään edelleen klo 16, mutta Ehtoollisjumalanpalvelusten kohdalla tehdään kevään aikana muutos. Helmikuun alusta 4.2. alkaen toukokuulle 5.5. saakka aika muuttuu. Kevätkaudella, kuukauden ensimmäisenä sunnuntaina Ehtoollisjumalanpalvelukset alkavat klo 11. Aikataulumuutos koskee vain Ehtoollisjumalanpalveluksia. Muut Jumalanpalvelukset alkavat edelleen klo 16.

Tällä muutoksella haluamme huomioida myös ne seurakuntalaiset, joille klo 11 ajankohta sopii paremmin. Kokeilemme tätä muutosta keväällä ja kesän mittaan teemme päätöksen jatkosta.

Tulevat muuttuneet ajankohdat: Ehtoollisjumalanpalvelus 4.2. klo 11, Ehtoollisjumalanpalvelus 3.3. klo 11,

Ehtoollisjumalanpalvelus 7.4. klo 11, Ehtoollisjumalanpalvelus 5.5. klo 11.

Siunausta alkaneeseen vuoteen ja tervetuloa mukaan seurakunnan elämään.

Ruokakortti jako keräys

Mikä on Hyvällä sydämellä -hanke?

Anna-Maija Kalliokoski (Viestintäsihteeri)

Hyvällä sydämellä on Helluntaikirkon ESR+-rahoitteinen hanke, joka on suunnattu erityisesti työttömille vähävaraisille ja heidän perheilleen. Hanke kattaa koko Suomen, ja sen käytännön toteuttajina on yli 100 helluntaiseurakuntaa ja kolme järjestöä.

Seurakunnissa toimintaa ohjaavat hankevastaavat. Tukea annetaan aineellisena apuna sekä ohjaamalla avuntarvitsija oikeanlaisen avun piiriin. Toiminnan lähtökohtana on avuntarvitsijan henkilökohtainen kohtaaminen ja hänen avuntarpeensa.

Erityisen tärkeää on avunsaajan

  • henkilökohtainen kohtaaminen ja keskustelu,

  • osallisuuteen tukeminen,

  • palveluihin ohjaaminen sekä

  • yhteistyö erilaisten palveluntuottajien kanssa, kuten alueen sosiaali- ja terveyspalvelut, Kela, seurakunnat sekä erilaiset järjestöt ja hankkeet.

Toimintamme tavoitteita ovat avunsaajan

  • akuutin taloudellisen tilanteen osaratkaisu,

  • yhteisöllisyyden ja mielen hyvinvoinnin lisääminen,

  • elämänhallintataitojen vahvistaminen.

KUINKA TOIMIN OSALLISTUAKSENI RUOKAKORTTI JAKOON?

  1. Lähetä ajanvarauspyyntö tekstiviestillä numeroon: 044 974 1909.

  2. Sinulle vastataan pian takaisin ja tarjotaan aikaa haastatteluun.

  3. Voit osallistua korttijakoon ajanvarauksella kerran kuukaudessa.

PASTORIN MIETTEITÄ: KRISTUS-ELÄMÄ KESKELLÄMME!

Maaliskuu

 Tämä aika vuodesta on hyvin toivorikasta aikaa. Auringon valo ottaa itselleen taas enemmän aikaa pimeydeltä. Tämä puolestaan saa aikaan sen, että myös yöpakkaset rupeavat menettämään otettaan valon edessä. Suomalaisena emme välttämättä aina osaa arvostaa, kuinka hienoa on elää maassa, jossa voimme näin selkeästi nähdä vuodenaikojen vaihtelua.

Olemme ihmisinä toki erilaisia, mutta itselleni luonto on voimavara, josta ammennan virtaa elämääni, kuin Jumalan kädestä. Tätä kirjoittaessani mieleeni tulee viimeisin hiihtolenkki, jonka tein viereisellä Kivilahden selällä. Aurinko paistoi kovin kirkkaasti lenkin alussa ja sai vaikuttamaan sään olevan hyvin suotuisa hiihtämiselle. Kuitenkin järven selälle mentäessä tuuli olikin yllättävän navakka ja latu osaksi tukkeutunut. Tällöin mieleni valtasi ajatus, kuinka elämässäkin voimme elää mielestämme auringon paisteessa, kunnes äkisti meidät yllättää kova koettelemus, ja tie edessämme muuttuu kovin haastavaksi.

Järven toiseen päähän hiihdettyä hiihto vaikeutui entisestään, koska jouduin hiihtämään vastatuuleen. Kuinka paljon helpompaa olisikaan hiihtää toisen perässä, joka aukaisisi latua ja helpottaisi tuulen vaikutusta kasvoillani. Tämä sai minut pohtimaan, osaanko todella nähdä ne henkilöt, jotka tarvitsisivat tätä myös minulta elämässään?

Saaren kohdalla pysähdyin katsomaan esitystä, joka muistutti taidokasta balettiesitystä, jossa metsäkauriit pomppivat kauniisti toistensa kanssa yli järven selän. Luukas 12:24-25. palautui mieleeni. Jumalan huolenpito on meidän yllämme.

”Katselkaa korppeja: eivät ne kylvä eivätkä leikkaa, ei niillä ole varastoa eikä aittaa, ja silti Jumala ruokkii ne. Kuinka paljon arvokkaampia te olettekaan kuin linnut! Kuka teistä voi murehtimalla lisätä elämänsä pituutta kyynäränkään vertaa?” Luuk.12:24-25.

Mika Ritari Nykänen

seurakuntaharjoittelija IK-opisto





Jumalanpalvelukset / bitti-betania

sunnuntaisin klo 16
Pyhäkoulu klo 16:15

DUURISTIKONSERTIT

noin kerran kuukaudessa
keväisin ja syksyisin

RUKOUSILLAT

tiistaisin klo 19


Varkki-illat

Kerran kuussa

Nuortenillat

lauantaisin klo 18

Pienryhmät 2.jpg

pienryhmät ja solut

säännöllisesti ryhmistä riippuen


Tarkista ajankohtaiset tiedot alempaa kalenterista!

Oletko kiinnostunut uskon asioista ja ihmisten uskoontulokertomuksista?
Tutustu Tule uskoon -nettisivustoon: www.tuleuskoon.fi.

 
IMG_3787_DPP.JPG

kalenteri.


seurakunnassamme tapahtuu

kalenteri.


seurakunnassamme tapahtuu